Mikä on talletussuojajärjestelmä?
11.4.2018
Pankkien liiketoimintamallina on, että ne ottavat asiakkailtaan vastaan talletuksia ja lainaavat näin saamiaan rahoja edelleen muille asiakkaille. Pankit pitävät vain osan talletusvaroista itsellään siltä varalta, että asiakkaat haluavat nostaa talletuksiaan. Jotta suuri osa talletuksista olisi turvassa siinäkin tapauksessa, että pankki ajautuu vararikkoon, tarvitaan talletussuojarahasto, jota kartutetaan pankeilta kerättävillä talletussuojamaksuilla. Tällainen talletussuojajärjestelmä on välttämätön, jotta luottamus pankkijärjestelmään säilyy ja jotta häiriötilanteissa ei synny talletusten joukkopakoa, kun kaikki asiakkaat koettavat nostaa tallettamansa varat samanaikaisesti.
Miten talletussuoja toimii?
Toistaiseksi kullakin EU-maalla on oma talletussuojajärjestelmänsä, mutta EU:n tasolla on sovittu tallettajakohtaisesta 100 000 euron vähimmäissuojasta. Joissakin EU-maissa on useampia talletussuojajärjestelmiä, esimerkiksi omat järjestelmät säästöpankeille, osuuspankeille, julkisen sektorin pankeille tai yksityispankeille.
Jos jonkin maan talletussuojajärjestelmä ei riitä kattamaan tallettajien tappioita suuren pankin vararikon yhteydessä, vaje saattaa jäädä maan veronmaksajien maksettavaksi, jolloin se voi rasittaa julkista taloutta. Finanssikriisi osoitti, että pankkien ongelmat leviävät helposti maasta toiseen.
Mitä EU:ssa on tehty?
Finanssikriisin seurauksena EU:ssa ryhdyttiin tiivistämään yhteistyötä veronmaksajien ja tallettajien suojaamiseksi. Tuloksena oli pankkiunioni. Sen yhtenä osana on yhteinen valvontamekanismi, jonka muodostavat EKP ja euroalueen kansalliset valvontaviranomaiset ja jossa kaikki euroalueen suurimmat pankit – ja niiden myötä yli 80 % euroalueen pankkijärjestelmän kokonaisvaroista – ovat yhtenäisen valvonnan piirissä. Pankkiunionin toinen osa on yhteinen kriisinratkaisumekanismi, joka vastaa pankkien hallitusta uudelleenjärjestelystä tilanteissa, joissa pankki on kykenemätön tai todennäköisesti kykenemätön jatkamaan toimintaansa.
Pankkiunionin kolmas, vielä puuttuva osa on yhteinen talletussuoja. EU:n johtajat pohtivat parhaillaan, miten aiempaa vahvempi ja yhtenäisempi yksityisasiakkaiden talletusten suoja toimisi EU:n tasolla.
Yhteiseurooppalainen talletussuojajärjestelmä olisi yksi tapa suojata tallettajien varoja heidän asuinpaikastaan riippumatta. Yhteisvoimin olisi helpompi selviytyä maiden rajat ylittävistä häiriöistä ja rahoitusvakautta uhkaavista finanssikriiseistä ilman, että joudutaan turvautumaan julkisiin varoihin. EU:n laajuinen talletussuojajärjestelmä myös heikentäisi pankkien ja niiden kotivaltioiden välistä kytköstä, sillä pankit eivät kriisiaikoina joutuisi yhtä helposti turvautumaan julkiseen rahoitukseen.
Miten yhteiseurooppalainen talletussuojajärjestelmä toimisi?
Euroopan komissio on ehdottanut, että yhteinen talletussuojajärjestelmä otettaisiin käyttöön vaiheittain ja riittävät varat talletussuojarahastoon kerättäisiin pankeilta usean vuoden aikana. Rahaston tavoitekoko olisi 0,8 % suojan piirin kuuluvista talletuksista eli noin 43 miljardia euroa (vuoden 2011 tietojen perusteella). Tutkimustulosten mukaan määrä riittäisi kattamaan tallettajille maksettavat korvaukset jopa vuosien 2007–2009 maailmanlaajuista finanssikriisiä vakavammissa kriiseissä. Tämänhetkisen ehdotuksen mukaan kunkin pankin talletussuojamaksun suuruus määräytyisi sen mukaan, miten suuria sen riskit ovat suhteessa muihin pankkeihin koko pankkiunionissa, ei pelkästään sen kotimaassa.